Tuoreimmat ralliuutisemme Jäsenistömme Jäsenistömme kilpailukausi 2010 FCDA jäsenten blogi Nuottien vieresta Jäsenistömme rallikuvat Jäsenistömme vauhtivideot Nuotit ja niiden merkitys ralliautoilussa Ralliteko -palkintomme Kannusta jäsenistöämme vieraskirjassamme! Kysy karttureiltamme
FCDAn kotisivut on suunnitellut ja toteuttanut Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net
 
 
 
 
4.8.2008 - Yksi piste ja rokkia Jyväskylässä!

No niin, nyt se on sitten kurvailtu. Siis ehdottomasti kauden odotetuin kisa. Täytyy sanoa, että Jyväskylän fiilistä ei tavoita missään muualla maailmassa. Sellaiset ihmiset, jotka ovat käyneet vain Jyväskylässä katsomassa MM-rallia saattavat luulla, että meininki on samanlaista jokaisessa maassa. Tosiasiassa Jyväskylä erottuu muista kuin yö ja päivä toisistaan.

Esimerkiksi Turkissa huoltoparkissa näki kerrallaan ehkä tusinan verran ihmisiä, joista puolet taisi olla koululaisia. Hekin taisivat osua paikalla puolivahingossa. Ja sitten vielä tietysti on erikseen sellaiset maat kuten Jordania, jossa huoltoparkissa näkyi vain järjestäjiä ja tiimien henkilökuntaa.

Meidän kisaviikko alkoi todella poikkeuksellisesti. Me ajoimme yhden päivän ajan testiä SX-nelosella. Rehellisesti sanottuna kyseessä ei ollut testi, vaan lähinnä auton kokeilu. Ei me mitään osia ja sellaisia vaihdettu, kunhan haettiin fiilistä ja katsottiin, että auto toimii. Ja sehän toimi! Parempi sekin kuin ei mitään. Meille luvattiin vielä loppukaudelle ainakin yksi asfalttitesti, joka on lähes pakko tehdä. Edessä kun on Korsikan ja Espanjan assut.

Nuotti meni meillä ihan normaalisti. Jotkut valittivat kiirettä, mutta ei meillä ainakaan ollut mihinkään kiire. Ihan aikataulun mukaan mentiin ja taukojakin pidettiin muutaman kerran päivässä. Mulla oli käytössä Tonin vanhoja nuotteja, jotka olin kirjoittanut himassa uudelleen omalle käsialalle. Niiden lisäksi tämän vuoden reitillä piti kirjoittaa aika paljon uutta tavaraa. Hyvä, että kisa uudistuu. Nyt oltiin ihan tietoisesti menty kapeammille teille, tämä siis FIA:n "toiveesta", joka voidaan varmaan lukea suoraan määräyksenä.

Kisaviikko oli täynnä kaikenlaista härdelliä. Virallisista mainittakoon ISC:n järjestämä pienoisautokisa, jossa olemme voittaneet kaikki vastustajat puhtaasti. Näin ollen olemme finaalissa. Jos edes sieltä lohkeaisi mainetta ja kunniaa? Suzukin joukkueen muodostavan PG, Toni ja minä. Ja me ollaan siis tähän asti oltu rallimaailman kovimmat kundit. Kaikilla kolme lähtöä ja kolme voittoa, siis 9-0.

Mulla kun on tota hommaa, siis vähän muutakin kuin kartturin perusjutut, niin telkkarin kanssa touhuaminen vei Jyväskylässä oman aikansa. Hauskin tilanne sattui, kun kisa oli ohi sunnuntaina ja Sasha sanoi mulle, että tehdään sitten se yksi suora lähetys, jonka sä juonnat. Mä olin hetken kysymysmerkkinä, enkä muistanut ollenkaan, että olin sopinut tällaisen. No siitä paita päälle ja maskiin ja studioon. Hyvä meininki! Vieraina olivat Mikko Hirvonen ja Kari O. Sohlberg. Sanavalmiit vieraat helpottivat tekemistä merkittävästi.

Mun osalta koko kisaviikko huipentui sunnuntai-iltaan. Meidän bändi Fidel Bistro veti keikan paikallisessa baarissa nimeltä RedNeck. Vähän alkuun ajateltiin, että tuleeko paikalle jengiä ja kuinka paljon, mutta lopulta paikka oli ääriään myöten täynnä. Fiilis oli hieno ja bändin soittajat vireessä. Kiitos kaikille niille, jotka olivat paikalla!

Nyt mennään kohti seuraavaa kisaa. Edessä on Saksan asfaltit. Siellä mä en ole koskaan ollut paikalla. Vuonna 2005 piti mennä Bossen ja Timpan etuautoon, mutta Jyväskyllä murtuneet selkänikamat estivät sen reissun. Oon kuullut, että kyseessä on varsin poikkeuksellinen asfalttikisa, joten odotan sitä ihan mielenkiinnolla.
 
FCDAn kotisivut on suunnitellut, toteuttanut ja näitä myös ylläpitää Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net