Tuoreimmat ralliuutisemme Jäsenistömme Jäsenistömme kilpailukausi 2010 FCDA jäsenten blogi Nuottien vieresta Jäsenistömme rallikuvat Jäsenistömme vauhtivideot Nuotit ja niiden merkitys ralliautoilussa Ralliteko -palkintomme Kannusta jäsenistöämme vieraskirjassamme! Kysy karttureiltamme
FCDAn kotisivut on suunnitellut ja toteuttanut Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net
 
 
 
 
 
20.5.2008 - Sardinian MM-ralli 2008 Kaksi ilman kolmatta

Juha Piironen sanoi aikoinaan, että Sardinia on tunnettu siellä kasvavista sardiinipuistaan. Mä yritin niitä tihrustella, mutta ei vaan löytynyt. Sen sijaan vettä löytyi todella helposti. Heti maanantaina kun saavuttiin perille, niin saimme nauttia rankkasateesta. No, ei se mitään. Juurihan me oltiin palattu edelliseltä reissulta, jossa lämpöä oli ne aiemmin mainitut yli neljäkymmentä paunaa. Hotelli oli todella mainio. Tai mä kyllä tiesin sen jo etukäteen, sillä me asuttiin samassa mestassa Krisse Sohlbergin kanssa, kun oltiin kurvaamassa kyseinen ralli vuonna 2006. Lordi muuten voitti silloin samana viikonloppuna kansainvälisen laulukisan. Me saatiin Tonin kanssa sellainen "hyvät kaverit" huoneisto. Yhteinen ulko-ovi, mutta täysin omat huoneet kaikkine tykötarpeineen. Mulle lankesi kahdesta huoneesta se isompi. Hyvä niin, sillä mulla on tavaraa varmaan tuplasti enemmän aina mukana kuin kuskilla.

Varmaan arvaatte mikä oli päällimmäisenä mielessä. Siis nyt puhun ralliautoilusta! Ynnäsin ennen reissua, että me oltiin Tonin kanssa päästy ainoastaan kerran tänä vuonna koko ralli läpi ja vain kerran enemmän sen lisäksi perjantain iltahuoltoon. Ei siis mitenkään juhlittava saldo. Okei, nyt täytyy muistaa, että uudella jengillä on aina ongelmia ja mehän ollaan sellainen uusi jengi. Ja varmuudeksi mainitsen, että myös jengin sisällä tämä asia on tiedostettu ja suunnan muuttamisen eteen tehdään koko ajan duunia. Valmennusjohto on hereillä.

Meidän pelaajien joukkuehenki on todella hyvä. Ruotsalaiset tallikaverit ovat mainioita tyyppejä, varsinkin kisaviikonlopun aikana pelatun lätkän pronssiottelun jälkeen. Jostain kumman syystä ne kuitenkin kaivoivat esille sen perhanan vuoden 2003 matsin, joka pelattiin stadissa. Ja siitäkin matsista vain sen viimeisen erän. No ei se mitään, ei muistella vanhoja. On jännä seurata erilaisten ihmisten tapoja. Anderssoneista PG on sellainen impulsiivinen touhuaja ja kartturi Jonas taas itse rauhallisuus. Meillä taitaa olla Tonin kanssa vähän toisinpäin. Niin, mainittakoon muuten, että PG ja Jonas eivät ole mitään sukua keskenään. Sattuu vain olemaan samat sukunimet. Andersson on viissiin naapurimaassa vähän niinkuin Virtanen meillä.

Nuotti meni ihan normaalisti. Reitti oli helppo tehdä ja Tonin vanhat nuotit auttoivat mua todella paljon. Ei tarvinnut kirjoittaa niin paljon uutta tavaraa pomppivassa autossa. Ne mitä jouduin kirjoittamaan, kirjoitin uudestaan puhtaaksi hotellilla iltaisin. Kyllä siinäkin sai aina pari - kolme tuntia menemään.

Torstain testi ek ja illan seremoaalinen startti olivat sellaisia perusjuttuja. Mä odotin siltä illan jutulta paljon enemmän, sillä pari vuotta sitten siellä oli tosi paljon porukkaa ja kaikkea hauskaa rekvisiittaa. Nyt me ajettiin podiumin yli hätäisesti ja fiilis oli jotenkin miinus kakstoista. Ehkä sitä odottaa Meksikon ja Argentiinan jälkeen vähän liikoja. Homma tuli hoidettua ja sitten syömään ja nukkumaan.

Kisassa perjantaina meillä ei ollut oikeastaan muita ongelmia kuin pitkäksi mennyt päivähuolto. Siitä napsahti 40 sekuntia penaltya. Meillä meni meni sekuntien kanssa niin tiukoille, että löin kortin pöytään ja karjaisin kahdelle toimitsija-mimmille englanniksi toimintaohjeita. Ne katseli mua tukat pystyssä ja tosi kauhistuneina. Myöhemmin mä sain kuningas-ajatuksen ja vein niille sellaiset muovikukat anteeksipyyntönä ja sitten ne katseli jo ihan eri tavalla. Ne kukat mä varastin näppärästi meidän uuden hospitalityn ruukuista. Onneksi mestasta vastuussa oleva mimmi ei huomannut, muuten se olis käyny päälle kuin yleinen syyttäjä. On hauskaa olla herrasmies maailmalla.

Lauantaina jouduttiin sitten jäämään pätkälle, kun takapyörä alkoi näyttää eri suuntaan kuin oli toivottu. Toni teki remontin tien varressa ja näin me päästiin lopulta ajamalla takaisin Olbiaan. Mutta kisa jäi siis kesken. Sunnuntaina jatkettiin, mutta tällä kertaa matka katsesi päivän puolessa välissä, kun sähköt syttyivät tuleen. Siis kaksi keskeytystä, mutta ei kuitenkaan sitä kolmatta.
 
FCDAn kotisivut on suunnitellut, toteuttanut ja näitä myös ylläpitää Plopcrew Productions - Digitaalisen median tuotantostudio - www.plopcrew.net