Tomi Tuominen: Jordanian MM-ralli: Rusketusta Jordaniassa

(Rakkaat lukijat: varmuuden vuoksi tähän alkuun ilmoitan, että alla oleva teksti on tehty äärimmäisellä huumorilla, paikoin jopa huonolla sellaisella. Tosikot voivat vaihtaa selaintaan hyväksi käyttäen jollekin toiselle sivulle.)

Tämän alkuvuoden ainoa todella positiivinen puoli on ollut se, että pystyy kirjoittamaan näitä blogeja vähän eri kantilta, kuin toiset kartturit tekevät. Niiden inhottava kohtalo on raapustaa tekstiä muille kaikista tylsistä kisatapahtumista ja sen kautta tulevista kärkisijoista, jopa voitoista. No, onneksi Anttila sai kirjaimellisesti niskoilleen yhden Focuksen, jotta tarinaan saadaan vähän väriä. Mutta ajatelkaa Lehtistä. Kirjoittaa nyt tekstiä siitä, kuinka kurvaili MM-rallin voittoon! Suorastaan harmittaa hänen puolestaan.

Minulla taas on aivan eri tilanne, suorastaan poikkeuksellisen ihanteellinen. Ei tarvitse miettiä millä värittäisi kärkisijoista tulevat tarinat. Oikeastaan en pysty edes haaveleimaan toistaiseksi sellaisesta, joten tyydyn tähän katkeran suloiseen tilanteeseen ja keskityn hakemaan muiden voittoteksteistä negatiivisia piirteitä oman minäni nostamiseen. Onneksi olen siinä paikkakuntamme valioluokkaa. Koska tiedän olevani muita jäseniä merkittävästi lahjakkaampi kirjallisessa tuotannossa, päätänkin tässä ja nyt tehdä Jordanian seikkailusta matkakertomuksen vailla vertaa. Ihan tarkkoihin yksityiskohtiin en mene. Syy siihen oman ja varsinkin muiden maineen säilyttäminen.

Viikko ennen kisaa. Matkatavarat pakattuna ja intoa täynnä lentokentälle. Jotta matka turistiluokassa menisi (jossa nämä kirjallisessa tuotannossa vähemmän lahjakkaat eivät edes pääse matkustamaan) rattoisasti, sain Juha Vuoriselta lahjaksi Juoppohullun kusetuspakan. Siis periaatteessa normaalit pelikortit, mutta kuitenkin kovin erilaiset. Te, jotka ette vielä ole tutustunut kirjailija Vuorisen tuotantoon, niin kehotan heti marssimaan lähimpään kirjakauppaan. Sivistys kannattaa aina. Saimme myös Vuoriselta pyhän sanoman sisältävät t-paidat, joista tuonnempana.

Kuten näiden kahden brittiläistyneen kartturin kirjoituksista on käynyt ilmi, niin kohteessa oli riittävän lämmin. Taisin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen antamalla lähes täydellisen vartaloni yli neljänkymmenen asteen hellittäväksi. Ja vartaloni otti tämän kunnian ilolla vastaan. Ei tosin tässä vaiheessa tiennyt, että viikko tulisi sisältämään poikkeuksellisen paljon tätä auringonsäteen ja ihosolujen kohtaamista.

Nuotin aikana kaikki meni lähes suunnitellusti. Mitä nyt huoltomiehemme lähtivät ensimmäisenä aamuna aavistuksen hutisuuntaan ja päätyivät Israelin rajalle. Siellä pari - kolme raskaasti aseistettua ystävällisistä kaveria ohjasivat ranskalaispoikamme takaisin oikean valtion suuntaan, mutta sen verran matka kesti, että näimme kaverit vasta parin EK:n jälkeen ensimmäisen kerran. Sen jälkeen emme heitä sitten tiistaina nähneetkään. Jostain syystä heidän karttansa ohjasi lukijaansa täysin eri suuntaan kuin esimerkiksi minun karttani. Keskiviikkona kaikki sujui mallikkaasti. Routa porsaan kotiin ajaa.

Jäsen Lehtisen (jonka kohtalosta jaksan tässä edelleen olla suruissani) kuljettaja Mikko keksi oivan leikin nuotin aikana. Kisan pisin EK lähti aivan Israelin rajalta ja Mikko ehdotti pientä ajankulua lipunryöstön merkeissä. Kas kun naapurin puolella noin parinsadan metrin päässä kökötti kepin päässä heidän lippunsa. Ensimmäinen vapaaehtoinen lähtisi kirmaamaan kohteeseen ja muut joko kannustaisivat, kuvaisivat suoritusta tai hakeutuisivat turvallisempiin maisemiin. Ehdotus koettiin mielenkiintoiseksi, mutta jätettiin toteuttamatta aikapulaan vedoten.

Ensimmäinen kosketus paikalliseen kulttuuriin koettiin avajaisjuhlissa. Paikalla oli tanssijoita, musiikkia ja kaikkea muuta mukavaa. Osa porukasta sai puettavakseen paikalliset asut ja täytyy todeta, että kyllä puku miehen tekee. Henkilökohtaisesti kiinnostuin eniten neidistä (siis ihan noin muuten vaan), joka teki tatuointeja jollain poislähtevällä värillä, ei kuitenkaan hennalla. Kieliä hän ei puhunut ja kun omat arabiankielen kurssit ovat aloittamista vaille valmiit päätin kutsua Fordin kolmoskuskin Khalidin paikalle tulkkaamaan. Halusin rock-henkisen tribalin käsivarteen. Neiti ilmoitti osaavansa vain yhden lähes samaan kategoriaan kuuluvan teoksen, joten siitä vaan toteuttamaan. Se olikin hieno hetken aikaa, kunnes pr-tätimme päätti kiskaista hihani kesken kuivumisprosessin alas. Ei kuulemma ollut soveliasta esiintyä hiha käärittynä Prinssin läsnäollessa. Tulos oli se, että sekä käsivarsi, että hiha olivat täynnä sekalaista punertavaa mustetta. Se siitä taideteoksesta. Onneksi se ehdittiin sentään kuvata. Meinaisin rynnätä Prinssin luokse tiedustelemaan mahdollista mielipahaa, jotta olisin saanut varmuuden pr-tätimme käytökselle. Päätin kuitenkin jättää sen tekemättä.

Kenties teille arvon lukijat on tuttu kuva, jossa killumme meressä korjaillen nuottivihkojamme. Jos ei ole, niin näiltä sivuilta sen löytää. Ei siitä sen enempää, mutta vartti sen jälkeen tapahtui taas kyllä. Tämä kuvaus suoritettiin näiden kahden muun kirjallisessa tuotannossa vähemmän lahjakkaan jäsenen hotellilla ja sieltä siirryin jalkaisin kuvauksen suorittaneen Gardemeisterin kanssa kohti omaa hotellia. Vastaan käveli pariskunta Rita ja Ari Vatanen. Pysähdyimme tietysti sivistyneinä ja kohteliaina suomalaisina tervehtimään ja vaihtamaan pikaiset kuulumiset. Matkaa jatkettuamme noin kymmenen askeleen verran havahduin vilkaisemaan viistosti alaspäin t-paitani rintaan. Samassa muistin, että päälläni oli kirjailija Vuorisen lahjoittama paita, jossa kirkui isolla ilosanoma "mulle ei v*****lla". Mahtoi siinä parlamenttipariskunta olla kummissaan. No, eivät ainakaan v*****leet. Kenties eivät olisi tehneet sitä edes ilman paitaa.

Sitten alkoi se kisa ja päättyi lähes samantien. Loppuaika meni touhuillessa maikkarin kanssa ja tietysti annoin taas lämpösäteiden kimpoilla jumalaiseen vartalooni. Uskoisin lämpösäteiden nauttineen tästä merkittävästi enemmän kuin vartaloni. Tällä kertaa muistin kyllä laittaa oikeata aurinkorasvaa, ihan apteekista ennen reissua haettua. Nämä kaksi muuta jäsentä joutuivat työskentelemään monikerrospukeutuneina koko viikonlopun ja näin ollen oletan heidän olevan merkittävästi vaaleampia kuin minä. Se on oikein, ihan vaan kostoksi!