3.3.2009 - Jarmo Lehtinen: Kausi 2009 hyvässä vauhdissa
Niin se vaan on vuosi karannut jo maaliskuuhun. Pari kisaakin on jo kaudesta takana eli aika raapustella jotain juttua tänne. FCDA:n sivut ovat olleet hieman staattisessa tilassa, mutta parannetaan tahtia tästä eteenpäin.
Omalta kohdalta kausi on startannut kohtuullisesti. Molemmissa kisoissa podiumille. Täytyy kyllä tunnustaa että Norjan tappio ottaa vieläkin koville. Kovaa työnsi Ranskan ukko ja me melkein samaa tahtia, ei vaan ihan riittänyt …kele. Sama juttu oli oikeastaan Irlannissa, voitosta toki lähdettiin ajamaan, mutta sama hemmo voimisteli ihan käsittämättömiä aikoja edellä. Toisesta sijasta olisi kyllä Sordon kanssa syntynyt kova vääntö, mutta sitten meni se ohjaustehostin. Hammasta purraan ja yritetään löytää vielä yksi askel lisää vauhtia, kausi on vasta nuori…
Alkukaudesta oli FIA:n kanssa jonkunlaista vääntöä etuautoista asfalttiralleissa. Ehdottelivat ihan kummia ja teetti hieman töitä saada se osasto vakuuttumaan niiden tarpeellisuudesta. Tästä aiheesta tulikin kirjoiteltua enemmän tuolla Mikon sivujen puolella ihan videon kera, koitetaan linkitellä se video tännekkin.
Kyprosta varten käytiin ajamassa hieman tavallista pidemmät testit. Tämä sen takia että kyseisessä kisassa vetäistään ensimmäinen päivä asfaltilla. Nämä asfaltti pätkätkin ajetaan täysin sorapätkille varustetulla autolla ja renkailla. Hieman on sorajarrut kovilla ja renkaat ”muljuaa” riittävästi. Mutta se on tietysti kaille sama. Idea tämän takana oli rahan säästö. Ei kyllä mene minun laskupäähän miten muutama ylimääräinen testipäivä ja iso kasa loppuun ajettuja jarruja säästää rahaa verrattuna siihen että olisi ajettu valmiina olevilla asfaltti jousituksilla ja jarruilla. Ne osat eivät olisi yhden päivän käytöstä loppuun kuluneet. -Jarmo