Jarmo Lehtinen: Turkin ralli 2008
Välimeren kiertueen kolmas ja viimeinen ralli ajettiin Turkissa, Antalian lähellä Kemerin lomakaupungissa. Ralli on tiestöltään minun mielestä paras näistä kolmesta ja nyt kun ajankohta oli kesäinen sääolosuhteetkin olivat vakaammat kuin aiemmin, luvassa oli aurinkoista ja kuumaa. Parilla edellisellä kerralla rallin on pilannut kovat ykkosmyrskyt jotka saavat tiet lähes läpipääsemättömään kuntoon. Nyt reitti oli hienossa kunnossa.
Kun Mikon kanssa pohdittiin näitä kolmea kisaa etukäteen asetimme tavoitteeksi olla edelleen sarjajohdossa kun kesäloma alkaa. Kun putosimme kärkipaikalta Kreikassa se tarkoitti että vähintään on oltava Loebin edellä tässä kisassa, mielellään tietysti voitettava koko kapina. Mielenkiintoista oli myös nähdä mitä lähtöpaikka vaikuttaa kun nyt ei startattu ensimmäisenä reitille.
Ja vaikuttihan se lähtöpaikka. Nyt ajo sujui heti alusta asti ja ennen päivän kahta viimeistä metsäpätkää oltin kärkipaikalla. Sitten alkoikin pieni taktikointi. Se on herättänyt melkoista mielenkiintoa ja kohuakin joten pari sanaa siitä ja sen merkityksestä. Kovala yrityksellä hankittujen sekuntien pois antaminen tuntuu kuljettajista turhauttavalta, siitä ei nauti. Mutta... On yksinkertaisesti tyhmää alistua häviämään kisa jos asialle voi tehdä jotain. Tämä on kilpaurheilua jossa ainut ja vain ainut tavoite on voittaa. Niinpä kaikki sääntöjen sallimat keinot on pyrittävä käyttämään hyväksi. Tänä vuonna lähtöjärjestys sääntö mahdollistaa ja tavallaan pakottaa miettimään miltä paikalta haluaa aamuisin startata. Kaikki muut väitteet urheilullisuudesta ja reiluudesta ovat tekopyhyyttä, varmasti jokainen jolla on tilaisuus parantaa omia asetelmiaan sen tilaisuuden käyttää hyväksi.
Lauantaille sitten päästiin hyökkämään hyvältä paikalta ja taktiikka toimi. Reilu johto iltaan mennessä antoi hyvän mahdollisuuden taistella voitosta sunnuntaina vaikka ensimmäisenä autona nyt tielle jouduttiinkin.
Sunnuntain ekan pätkän lähtö oli muodostua katastrofiksi. Lähtöjärjestelmä sekosi ja kun Mikko päästi käsijarrun ei auto syöksynytkään matkaan vaan mykistyi täysin. Noin yhdeksän sekuntia oli kellossa ennenkuin alkoi sora lentää. Ehkä se antoi hieman lisää puristusta ja taistelumieltä, sillä ajo sujui kuin elokuvissa. Väliajoista näki heti ettei Loebbi ja Jari-Matti saa ajamalla eroa kurottua umpeen. Se antoi luottoa iltapäivään, hommahan taitaa tosiaan hoitua meille. Nyt kun tiesimme että kisan päättävällä pitkällä pätkällä, joka siis oli sama kuin aamun eka, oli mahdollista taistella hyvä aika keskityttiin ensin taisteluun lyhyellä, mutta tosi pehmeällä pätkällä heti huollon jälkeen. Jos täällä ei menetettäisi turhia sekunteja homma olisi edelleen omissa käsissä mentäessä päätöspätkälle. Ja homma toimi, uhrimielellä pätkä läpi samalle sekunnille Loebin kanssa. Kun Jari-Matille sattui täällä pieni virhe, kasvoi ero häneen hieman turvallisemmaksi.
Viimeinen pitkä pätkä olikin sitten odotetun dramaattinen. Tiedettiin että renkaiden kesto menee aivan äärirajoille ja aloitettiin hieman rauhallisemmin. Niin teki Jari-Mattikin joten sen osalta homma oli meillä hallussa, mutta mitä teki Loebbi. Eka valiaika 5 km kohdala ja Seppo edellä 5 sekuntia, seuraava 11 km kohdalla ja ero 11 sekuntia. Alkoi kummasti hikoiluttaa vaikka järki sanoi että tuollaista hyökkäystä ei voi hänenkään renkaansa kestää. Ei muuta kuin jalka suoraksi ja vastaamaan hyökkäykseen. Ero jähmettyikin tuohon 11 sekkaan, mutta sitten kolme ja puoli kilsaa ennen maalia lähti pinnat molemmista eturenkaista ja meno muuttui sen mukaiseksi. Taas nousi hiki pintaan. Maaliviivan jälkeen jäätiin sitten jännäämään Jari-Matin ja Loebin tuloa. Ja kyllä oli melko aitoa riemua sitä mukaa kun poikien ajat menivät umpeen meidän tavoittamiseksi.
Kisa oli koko meidän tiimiltä hieno näyte taistelutahdosta. Kreikan jälkeen joka ukko painoi pitkää päivää että saatiin siellä vaivanneet luotettavuusongelmat ratkaistua ja molemmat autokunnat onnistuivat puristamaan arvokkaan kaksoisvoiton kuin kiitokseksi inssien ja mekaanikkojen aherruksesta. Ja erikoiskiitos menee Jari-Matille ja Miikalle hienosta taistelusta toiselle sijalle, se antoi meile kaksi pistettä lisää.
Koko kisalle vimeisen pätkän tapahtumat olivat myös hieno bonus. Kolme kärkiautoa taisteli tosissaan voitosta... ja ilman taktikointia.
Hyvää kesää kaikille - nähdään Jyväskylässä. -Jarmo