Jarmo Lehtinen: Kreikan MM-ralli 2008: lyhyt oppimäärä jousituksen korjaamisesta

Eipä tullut huimaa menestystarinaa tämän vuotisesta Kreikan rallista meidän osalta, ennemminkin selviytymistarina.

Nuotitusjakson aikana kävi selväksi että tulossa oli hikinen viikonloppu. Siitä ei ollut takeina pelkästään yli 30:nen lukemia luvannut säätiedotus vaan osaltaan myös huonossa kunnossa ollut tiestö. Tiedossa oli siis kuumuudesta johtuvan hikoilun lisäksi sitä kuuluisaa kylmää hikeä. Joka hetki kun sai pelätä että nytkö se auto antautuu röykytyksen edessä.

Kisan alku oli meille oikeastaan aika ok. Irtoryyniä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ykkönen on sellaista savipohjaista tietä joka ei oikeastaan putsaannu vaan puuteri siinä vaan pyörii. Siellä aika oli yllättävänkin hyvä. Kakkonen ja kolmonen sitten olivat aikojen osalta sitä mitä pelkäsinkin. Iltapäivä ei sujunut niin kuin piti. Toki siinä on aina hitaampien jälkipään autojen jäljiltä linja aina mennyt uudestaan irtosoran peittoon, mutta ei se kyllä selitä kokonaan meidän aikoja. Ei päästy mihinkään. Kaiken huipuksi vielä viimeisellä metsäpätkällä, suoralla tiellä jarrutuksessa kivi löi edestä tukivarren poikki. Kuormaliinalla tolppa pohjapanssarin etunurkkaan kiinni ja kohti yleisöpätkää. Siellä sitten tuli vajaa minuutti lisää pataan. Samassa jarrutuksessa meni muuten J-M:n ja Khalidin jousitukset kanssa rikki. Ei hyvä.

Huoltomiehet tekivät taas kerran hienoa työtä ja laitteet oli lauantaiaamuna taas täydessä iskussa. Homma alkoi hienosti, renkaita säästellenkin pohjat aamun ekalle pätkälle. Pätkä oli rallin pisin ja todella huonossa kunnossa. Seuraavakin alkoi hienosti ja puolen välin jälkeen oltiin kohtuullisesti muita edellä väliajoissa. Sitten nojattiin sellaisessa kakkosvaihteella ajettavassa hitaassa paikassa maavalliin. Ei edes säikähdetty tilannetta kun kovemmastakin vauhdista osumia tulee vähän väliä. Niin vain hävisi jarrut saman tien ja pätkän maalissa todettiin koko jarrulevyn kadonneen oikeasta takanurkasta. Seuraavaa pätkää lähdettiin sitten nilkuttamaan lähes jarruttomalla autolla. Neljän kilsan kohdalla selvisi ettei jarrulevy ollutkaan ainoa vaurio. Poikittainen takatukivarsi samasta nurkasta katkesi ja matkanteko muuttui vieläkin vaikeammaksi. Taas oli tiedossa jousituksen korjausoppia. Yhteensä siis reilut kaks ja puoli minuuttia tasoitusta muille. Kisassa tapahtui muutenkin kun Loebbi ajoi vähän leveäksi ja teloi renkaansa rikki ja Sordo nappasi johtopaikan. J-M nousi myös hyvällä ajolla takaisin kärkikamppailuun ja Petteri teki hienoa debyyttiä uudella Imprezalla. Ja iltapäivällä tapahtui lisää. Nyt oli J-M:n ja Sordon vuoro saada osansa. Focuksesta irtosi joku turbon letku ja Sordo suditteli renkaansa loppuun. Meidän osalta ei mitään ihmeempää raportoitavaa enää tapahtunut. Muutama sija kuitattiin takaisin kun muut vuorostaan nilkuttivat pätkillä.

Sunnuntaille startattiin sitten neljänneltä sijalta. Sekä eteen että taakse oli reilut erot joten tarkoitus oli vaan kurvailla varmanpäälle kiviä kierrellen. Mutta kun väliajat alkoivat kertoa vanhemman Solbergin ongelmista oli taktiikan muutos paikallaan. Hyökkäys tuotti tulosta ja viimeiselle lenkille päästiin jo hyvässä tuntumassa. Taistelu kuitenkin typistyi heti alkuunsa kun Henningin murheet jatkuivat. Taas alkoi maaliin pääsyn varmistelu. Ja sieltähän se tuli viimeinen AT lopulta vastaan. Ihan joka kisassa ei tunnu näin hienolta ja helpottuneelta kun saa merkinnän aikakortin viimeiseen sarakkeeseen.

Tämän kertainen Acropolis oli todella huima kokemus. Fyysisesti rankka kuumuuden ja tavallista pahemman röykytyksen sekä runsaan auton korjaustoiminnan takia. Henkisesti rankka jatkuvan tilanteiden vaihtumisen takia, ensin kakki hyvin ja seuraavalla hetkellä ei edes sielläpäin. Ja taas kohta toivo herää ja ollaan pelissä mukana kunnes homma lässähtää taas uusiin murheisiin. Onneksi meillä tuo vuoristorata jäi sentään lopulta nousuun ja siedettävään tulokseen.

Turkista tarvitaan nyt parempaa tulosta että päästään kesälomalle hyvillä mielin. -Jarmo