Miikka Anttila: Argentiinan MM-ralli 2008...
No joo, ...ska reissu mutta tulipahan tehtyä. Kun noin kauas matkustaa olis paluumatka ollut varmaan hiukan mukavampi, jos olis ollut muutakin kotiin tuotavaa kuin kaksi pulloa punaviiniä ja muovipussillinen likapyykkiä, siis MM-pisteitä. Se hiukan hymyilyttää, että BP Ford Abu Dabhi World Rally Team sai merkkipisteitä ja olemme edelleen kärjessä, mutta siihen ne ilon aiheet sit loppuukin. No tietysti historiaa on aina kiva tehdä ja sitä onnex (edes) tehtiin, nimittäin siitä on piiiitkä aika kun MM-rallin palkintopallilla ei ollut suomalaista miehistöä. Nyt ei ollut! Pienet siitä!
Tämän kauden tavoitteemme on tuoda tiimille kolmas merkkimestaruus. Tavoitteen kannalta kisa alkoi tosi kivasti, Mikko ja Jarmo työns ekalle pätkälle melkein 50 sekunnin pohjat. Vaikutti hyvältä, varsinkin kun meidänkään aikaa ei tarviinut hävetä, toiseks nopein. Mutta sitten alkoikin vastustaan. Helppo paikka kakkosen alussa osoittaa, että tekevälle sattuu: kaasu pohjassa ajettavassa mutkassa perä irti ja penkkaan, ja siitä auton keulan suunnan muutoksen jälkeen kutsuikin oja. Eikä mikään ihan pikku oja vaan ihan kunnon mätkäys n. 1,5 metriä tien pinnan alapuolelle. OK, siis mun puolen kylki, Jari-Matti kun ammattilaisen ottein ajoi tietysti ulos kartturin puoli edellä ;) Takaisin tielle pääseminen vei onnex vain vaivaiset 9 minuuttia. Itse olin aika skeptinen auton tielle takaisin saamisesta ja olin jo sateliittipuhelimen kammessa veivaamassa tiimille, mutta onnex Jari-Matti on nuori ja innokas ja värväs yleisön talkoisiin. Auto pyörilleen ja menox! Auton vauriot olivat hämmästyttävän pienet tapahtuneeseen nähden, siitä hyvänä todisteena on 3. ek:n pohja-aika.
4. ek:lla kolahtikin sitten taas. Nyt mentiin keventävästä vasurista ison irtokiven päälle takapyörä edellä. Jälkikin oli sen mukaista, tukivarsi lähes poikki ja renkaan sivupinnassa kunnon "ventti". Onnex pätkä oli lyhyt eikä hävitty kärjestä kuin 25 sekuntia. Maalissa ehjä rengas alle ja huoltoa kohti takapyörä "hiukan" harittaen. Taas oli tuuriakin, matka olisi ihan hyvin voinut katketa rysäykseen.
5. ek:lla olikin sitten Mikon ja Jarmon vuoro kokea kovia. Pitäisi kuulla in-car kamerasta Jari-Matin ja mun kommentit kun ohitimme poikien 3-pyöräisen. Voin kertoa, että niissä kommenteissa oli vilpitöntä osanottoa tiimikavereiden puolesta!
Perjantain iltahuollossa totesimme, että katsotaan mitä seuraavat kaksi ajopäivää tuovat tullessaan, paljon huonommin ei enää voisi mennä, luultiin. Mutta, ongelmathan alkoi heti lauantai aamun ekan pätkän jälkeen. Ekalla pätkällä maakivi löi tosi kovaa auton pohjapanssariin. Kuitenkin, ennen seuraavaa pätkää autoa tutkiessamme luulimme, että selvisimme säikähdyksellä. Todellinen tilanne selvisi, kun piti lyödä auto tulille 5 minuuttia ennen seuraavalle AT:lle menoa. Startti ei puhunut mitään. Koitimme saada autoa käyntiin työntämällä sitä takaperin alamäkeen, mutta vauhtia ei saanut tarpeeks, ei käyntiin. Startti oli saanut tosi kipeetä maakiven lyödessä pohjapanssariin ja oli käytännössä ihan palasina. Koitettiin vielä muutamaa epätoivoista kikkaa saada auto käyntiin, mutta sitten kun oltiin myöhässä yli 15 minuuttia AT:lta, soitettiin tiimiin ja kysyttiin mitä tehdä. Tiimin kanssa sovimme, että pyydämme työntöapua yleisöltä jotta saamme auton käyntiin ja ajamamme pätkät läpi ja starttaamme seuraavana päivänä superralliin. Oli tärkeää ajaa ek:t läpi, jotta saimme kokemusta ensi vuoden rallia varten.
Sunnuntaikaan ei ollut helppo, aivan älyttömän liukasta! Hiukan balsamia viikonlopun haavoille antoi onneks kaksi pohja-aikaa joista toinen superilla, eka kerta meille!
M-Sport toi ralliin 7 autoa, joista yksi selvisi ilman superrallia, Villagra. Ja sekin sijoittui parhaan kerran keskeyttäneen, eli Mikon ja Jarmon taakse. Ihme touhua! Loppujen lopuksi 7 MM-pistettä oli ihan jees tiimille!
Seuraavaksi vehkeet roudataan Jordaniaan ja siellä näytetään ;) ! -Miikka