1.4.2009 - Jukka Aho: Poukkoilu rallin MM-sarjan sääntöjen osalta jatkuu
Kansainvälinen autoliitto FIA teki ”päätöksiä” rallin MM-sarjassa käytettävän kaluston osalta. Nyt hyväksytyn päätöksen mukaan nykyisten WRC-autojen rinnalle tulevat S2000 autot vuonna 2010, vuosina 2011 ja 2012 ajetaan ainoastaan S2000 autoilla ja vuodesta 2013 eteenpäin S2000 autojen nykyiset vapaasti hengittävät 2-litran moottorit korvataan 1,6l turbomoottoreilla.
Tehdyssä päätöksessä on kuitenkin useita ongelmallisia ja avoimeksi jääviä asioita. Ensinnäkin vuoden 2010 osalta ratkaisematta on edelleen kysymys kuinka saada WRC- ja S2000 autot tasaväkisiksi. Tähän ongelmaan ei ole vielä edes esitetty ratkaisua. Käytännössä WRC-autojen suorituskykyä pitää rajoittaa, mutta miten? Tämä asia olisi ratkaistava ja tiedotettava nopeasti, jotta autonvalmistajat voisivat tehdä päätöksen millä kalustolla osallistuvat MM-sarjaan ensi vuonna.
Suuremmaksi ongelmaksi muodostunee kuitenkin S2000-autojen kaavaillun käyttöajan lyhyys. Vaikka tälläkin hetkellä näitä autoja on jo usealla valmistajalla (mm. Skoda, Peugeot, Fiat, VW, Proton, Toyota). ei yksikään näistä valmistajista ole toistaiseksi ilmaissut kiinnostustaan MM-sarjassa kilpailemiseen. Lisäksi on vaikea kuvitella nykyisten MM-sarjassa kilpailevien tallien kehittävän kohtuullisen kallista vapaasti hengittävää 2l moottoria vain kahden MM-kauden tarpeisiin (2011, 2012). Todennäköistähän on, että Citroen ja Ford jatkavat kaudella 2010 nykyisellä kalustolla sen nyt mahdollistuttua. Myöskään uusien tulijoiden ei kannata kehittää kahden vuoden ajaksi kalustoa, vaan keskittyä vuoteen 2013.
Nyt tehdyn päätöksen johdosta on siis pelättävissä, että kausista 2011 ja 2012 tulee todellisia välivuosia nykyisten ja mahdollisten uusien tallien keskittyessä kehittämään vuoden 2013 sääntöjen mukaista kalustoa. Eli käytännössä kilpailemaan jäisivät enemmän tai vähemmän yksityistallit S2000 kalustolla.
Mitä sitten olisi tehtävä? Ainoa järkevä vaihtoehto olisi lyödä lukkoon nykyisten S2000 sääntöjen mukaiset auto pidemmäksi aikaa, ja lykätä tai jopa toistaiseksi unohtaa kokonaan 1,6l turbomoottorit. Tämä takaisi kaikille halukkaille talleille varmuuden sääntöjen pysymisestä samanlaisina riittävän kauan. Toisena, mutta huonompana vaihtoehtona olisi päätös siirtyä suoraan 1,6l turbomoottoreihin jo kaudesta 2011 alkaen joko pelkästään tai sitten 2l vapaasti hengittävien vaihtoehtona siten että autot olisivat moottorityypistä riippumatta tasaväkisiä.
Kuljettajat ovat olleet hiukan vastahakoisia vapaasti hengittävien autojen tuloon rallin MM-sarjaan. On kuitenkin muistettava, ettei muutos ole ainakaan sen dramaattisempi kuin siirtyminen aikanaan B-ryhmän kalustosta A-ryhmään. Luulisi kuljettajienkin nauttivan enemmän kovemmasta kilpailusta useampien tallien ja kilpailijoiden kesken kuin itsetarkoituksellisesti nopeampien ja ajoltaan helpompien autojen ajamisesta nykyisellä huippukuljettajien määrällä.Tavallinen katsoja ei huomaa autojen eroa maastossa saati televisiossa, sillä suorituskyky ero katsojan näkemäalueella (n.300m=) on luokkaa 0,3s. Sen sijaan ilman turboa varustetut autot tarjoavat katsojille nykyistä enemmän elämystä korkeammalle kiertävän moottorin äänen muodossa. Myös kokonaan mekaaninen voimansiirto tarjonnee nykyistä näyttävämpää menoa sivuluisujen muodossa.
Sen sijaan käsittämätön on FIA:n päätös lisätä MM-sarjaan tuleviin autoihin nykyisiä S2000 muhkeampi aerodynamiikkapaketti. Isommat siivet ja muut ”downforcea” lisäävät ratkaisut aiheuttavat sen, että autoja ajetaan ns. keula edellä, eli sivuluisuja vältellen. Tämä siksi, että siivet toimivat ainoastaan ”optimisuuntaan”, eli auton ollessa suorassa. Tämä vähentää näyttävyyttä huomattavasti ja juuri näyttävyyttä rallin MM-sarja kaipaisi houkutellakseen lisää katsojia erityisesti televisioon. Katsojien mielenkiinnon kohoaminen luonnollisesti houkuttelisi mukaan myös lisää talleja. Lisäksi isommat siivet tarkoittavat automaattisesti kaarrenopeuksien nousua. Turvallisuusnäkökohdasta juuri kaarrenopeuksien nousu on suurin uhka, sillä se tarkoittaa automaattisesti myös kovemmasta nopeudesta tapahtuvia ulosajoja. Ralliautojen huippunopeudethan eivät ole muuttuneet miksikään kymmeniin vuosiin, koska suuremmalla huippunopeudella ei saavuteta mutkaisilla ralliteillä minkäänlaista hyötyä.
Toivoa sopii, että rallin MM-sarjan vastanimetty promoottori saa niin tallit kuin FIA:n puhaltamaan yhteen hiileen ja rallin MM-sarjaan saadaan talleille järkevän hintainen, kuljettajille turvallinen ja katsojille näyttävä kalusto useaksi vuodeksi eteenpäin.
HUOM. Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia, eivätkä edusta koko FCDA:n kantaa.